Otsikko on Kauppalehden jutusta perjantailta 13.2.2015 (sivut 14-15). Tapahtui valtakunnassa nimittäin niin, että omistajaohjausministeri Sirpa Paatero halusi vaalien alla kerätä halpoja irtopisteistä torppaamalla Fortumin hallituksen jäsenten palkkioiden korotukset. Rouva ministeri (demari tietysti, mitä luulitte) oli ne ensin kyllä hyväksynyt mutta tajusi heti perään, että äänestäjät varmasti arvostaisivat näennäistä tiukkaa poliittista ohjausta.
Asunto-osakeyhtiöissäkin näitä paateroita on yllin kyllin ja otsikko pätee pörssiyhtiöiden lisäksi myös taloyhtiömaailmassa.
Kun Asunto Oy Ruttorinteen hallituksen puheenjohtajan jo vuosia samana ollut 55 euron kokouspalkkio esitettiin korotettavaksi 65 euroon, ja jäsenten vastaavasti 35 eurosta 45 euroon, oli eräs takarivin demari sitä mieltä, että ”Suomessa on nyt lama ja meillä pientuloisilla on muutenkin tiukkaa. Ei olla saatu eläkkeisiin indeksikorotuksia ja lääkkeetkin on niin kalliita. Hallitus vaan vaihtoon jos rupiatte ahneiksi!”.
Tosiasia, että Ruttorinteen hallitus valmistelee puolentoista miljoonan linjasaneerausta ja parin vuoden kuluttua edessä olevaa julkisivu- ja ikkunahanketta, ei muuttanut asiaa miksikään. Köyhien eläkeläisnaapureiden kustannuksella ei tietenkään kuulu rikastua! Hallituksen jäsenten valinnassa uutta osakasta, rakennusinsinööri Tötterströmiä ehdotettiin kun hänellä tiedettiin olevan usean vuoden kokemus projektien johtamisesta. Myös varatuomari Jormakaista kannatettiin uuteen hallitukseen, olihan hänellä konkreettista näyttöä riitojen sovittelusta ja käräjäoikeuskäytännöistä.
”Olisi todella hyvä jos hallituksessa on juristi ja insinööri omasta takaa, ei tarvittais maksaa ulkopuolisille mitään jos urakoitsijoiden kans tulee ongelmia” eläkeläiset ehdottivat kuin yhdestä suusta.
Sekä Tötterström että Jormakainen kiittivät osoitetusta luottamuksesta mutta keksivät kohteliaasti kieltäytyä työ- ja perhekiireisiin vedoten.
Valituksi tuli siten vanha hallitus. Puheenjohtajan nuijaa jo viitisentoista vuotta heiluttanut ja eläkkeellä oleva proviisori Roine suostui jatkamaan sillä ehdolla, että hän voi olla kesäkauden mökillään Nurmeksessa ja talvikuukaudet Fuengirolassa.
Suomessa on huutava vaje AsOy-hallitusosaamisessa. Ammatti-isännöitsijänä näen ja aistin sen päivittäin. Voisi luulla, että isännöitsijät hyötyvät hallitusten osaamattomuudesta mutta ei se niin ole.
Ratkaisuehdotukseni ongelmaan on, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot muutetaan lakisääteisiksi. Hallituksen puheenjohtajalle vuosittain 15,0 % kiinteistöveron määrästä ja jäsenille 7,5 %.
Nimenomaan vuosipalkkiot. Niin sanotut kokouspalkkiot, joita taloyhtiöissä perinteisesti maksetaan (jos maksetaan yhtään mitään), ovat kivikautinen tapa korvata menetetystä ajankäytöstä ja henkilökohtaisen osaamisen antamisesta yhteisön käyttöön. Palkkion peruste ei tietenkään voi olla kokoukseen osallistuminen, vaan vastuun kantaminen. Ja sitä hallituksen jäsenet, puheenjohtaja etunenässä, kantavat vuoden jokaisena päivänä.
Asianmukaiset palkkiot johtaisivat myös siihen, että taloyhtiöiden hallituspaikoista käytäisiin aitoa kilpailua ja maahan kasvaisi ajan saatossa taloyhtiöiden vastuunkantoon kykenevä sukupolvi.
Walter Kylmäsilta