Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä jakoi 29.1.2016 seuraavan tviitin:

Hei, kaipaisin kerrostaloon asukaspalveluja, koska taloyhtiön asukkaana olen palveluyhtiön asiakas. Voisiko joku järjestää, kiitos.

Sen oli kirjoittanut Kimmo Karvinen, joka ilmoittaa olevansa ”yrittäjä taloyhtiömaailmassa uusien johtamisteemojen parissa”.

Nopeasti luettuna hänen tviittinsä ovat oikein hyviä. Tässä on toinen esimerkki:

Taloyhtiö = maailman ainoa yritys, jolla 1) ei muka ole asiakkaita, 2) strategiaa ei muka tarvita, 3) palveluja ei muka tarvitse kehittää.

Kolme perusteltua muka-väittämää.

Ajatus eri palvelujen tarjoamisesta asunto-osakeyhtiöiden asukkaille on varsin vanha. Aiempina vuosikymmeninä niin myös tehtiin. Sotien jälkeen esimerkiksi helsinkiläistaloissa oli yhteistä ruokahuoltoa.

Mikä on se palveluyhtiö johon Karvinen viittaa? Asunto-osakeyhtiö, huoltoyhtiö vai isännöitsijätoimisto?

Vastaan isännöitsijän näkövinkkelistä.

Kuutisen vuotta sitten Realian silloinen toimitusjohtaja Risto Kyhälä kertoi luennolla, että heidän yrityksensä voisi jatkossa tarjota isännöintipalvelut täysin ilmaisesti. Varsinainen tuote olisi eri palvelukokonaisuudet osakkaille ja asukkaille. Lennokas idea oli lähtökohtaisesti hyvä mutta en ole huomannut, että sitä olisi pantu käytäntöön.

Syy miksi isännöitsijätoimistot eivät tarjoa siivouspalveluja yksittäisille asukkaille on tietysti hinta. Katteet on täysin nollassa eikä ainakaan itselläni ole mitään haluja tunkeutua alalle, joka jo valmiiksi on pilalle kilpailutettu. Mieluummin käytän resurssit firmani palvelukonseptin kehittämiseen. Osaamisalueeni on kapea mutta mielestäni olen suht hyvä siinä mitä teen. Joka vuosi saan muutaman uuden asiakkaan ja ne ovat huonommilta isännöitsijöiltä pois.

Onko ruokahuollon ja siivouksen lisäksi muita alueita, joissa isännöitsijätoimisto voisi tienata lisäeuroja?

Pyykinpesu? Lastenhaku päiväkodista? Asiointipalvelut pankissa, postissa ja kaupassa? Autonpesu ja renkaiden vaihto? Rouvien kynsihoito? Lasten vienti ja haku treeneistä? Polkupyörien keväthuolto? Koirien ulkoilutus? Kissahiekan vaihto? Deittipalvelut taloyhtiöiden sinkuille? Eläkeläisten voimistelutunnit? Tyhjien pullojen poisvienti? Suksihuolto ja luistinten teroitus? Golfmailojen kausisäilytys? Kielikurssit? Kotouttamispalvelut pakolaisille?

Vain taivas on rajana. Paljon on asioita, joista varsin mainiosti voisi kehittää Karvisen toivomaa lisäarvoa asukkaille (eli asiakkaille).

Pääsääntö on, että palveluntarjoajia on kaikilla aloilla runsaasti ja kisa asiakkaiden euroista on kova. Se ei tietenkään ole este markkinoille tunkeutuvan uuden yrittäjän menestyksekkäälle onnistumiselle.

Ostin aikoinaan kodinhoitopalveluja sairaalle isälleni. Laatu oli esimerkillisen hyvää ja siivoojat ystävällisiä mutta vuoden jälkeen he lopettivat yritystoimintansa taloudellisesti kannattamattomana. He eivät pystyneet upealla työsuorituksella elättämään perheitään.

Toinen – ja omasta mielestäni se varsinainen – syy palvelutarjonnan raadolliseen kapeuteen on suomalaisten pinttyneet kulutustottumukset.

Tämä maa nimittäin ei ole palveluyhteiskunta.

Ei ole koskaan ollut eikä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tule lähivuosina myöskään olemaan. Kimmo Karvinen on ehkä valmis maksamaan verhojen ompeluttamisesta jotain mutta 99,9 % suomalaisista ei.

Kyllä se on nimittäin niin, että rikkaat voivat imuroida huushollinsa siinä missä köyhätkin. Ja millainen konttoripäällikkö se nyt on, joka ei aamuisin osaa ihan itse silittää oman pukupaitansa.

Walter Kylmäsilta