Otsikko ei ole vitsi. Parasta aikaa pohdin mitä tehdä mukavalle ja peruskorjatulle taloyhtiölle, jonka hallituksen puheenjohtajan psyyke muuttuu vuosi vuodelta vaikeammaksi.

Viime syksyn jälkeen jokainen kuukausi on ollut edellistä raskaampi. Isännöitsijänä alan olla varsin väsynyt ja käytännössä henkisestä työkapasiteetistani menee 50 % yhden asiakastalon hoitamiseen.

Kärjekkäitä sähköposteja, asiatonta mollaamista, vastakkainasettelua, tilanteiden dominointia, äkkipikaisuutta, sairaalloista ehdottomuutta, jne. Ja nyt viimeisenä vetona aikomus haastaa eräs palveluntarjoaja oikeuteen.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että ihmisillä on vaikeita kausia. Kaikissa firmoissa, yhdistyksissä ja yhteisöissä on henkilöitä, jotka ovat lyhyen tai pidemmän aikaa hieman raiteiltaan eivätkä mielenterveysongelmat ole lääketieteellisesti sen ihmeellisempiä kuin krooninen polvikipu tai sijoiltaan mennyt olkapää.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jokainen meistä on haavoittuvainen.

Nyt en puhu työttömyyden, lasten sairastelun ja vastaavan tilapäisen kovan stressin aiheuttamasta väsähtämisestä. Oikeat mielisairaudet ovat eri asia.

Joissakin ammateissa henkinen häiriötila on jopa eduksi. Ensimmäisenä tulee mieleen taiteilijat. Suomessa on aikoinaan tutkittu asianajajia ja todettu, että yllättävän suurella osalla oli lieviä tai keskivaikeita persoonallisuushäiriöitä. Narsismista on varmasti hyötyä oikeussalissa kun epävarma juttu on, itsensä likoon laittaen, uskottavasti käännettävä päämiehen eduksi.

Pohjois-Amerikassa todettiin sama asia toimitusjohtajien keskuudessa. Suurella osalla oli ”vinksahtanut mieli” mutta kivikovassa liike-elämässä maanisuus on yritysjohtajalle yksinomaan hyvä asia. Kaikista tunnetuin bipolaarisesta mielialahäiriöstä diagnostisoitu yritysjohtaja on Applen edesmennyt Steve Jobs. Työtahtia sairaus ei haitannut.

Esimerkkitapauksessani taloyhtiön muu hallitus on päättänyt olla reagoimatta. Asia vaietaan. Puheenjohtajan noloihin sähköposteihin ei vastata. Ollaan kuin ongelmaa ei olisi. Puhutaan mukavia kun tavataan.

Kokoushuoneessa on virtahepo mutta sitä ei nähdä.

Taloyhtiöissä mielenterveyden aiheuttamia tilanteita ei osata kohdata enkä muista koskaan lukeneeni aiheesta Kiinteistölehdessä tai vastaavissa alan julkaisuissa. Asunto-osakeyhtiö on sosiaalisessa mielessä todella löyhästi koossa pysyvä yhteisö. Sehän on nimenomaan juridinen viritelmä eikä seinänaapureista tarvitse tietää mitään. Puheenjohtaja on tärkeässä roolissa mutta naapurustolle hän ei ole mitään muuta kuin etäinen hallituksen puheenjohtaja. Pimahtakoot vaan, ei pahemmin kiinnosta.

On eri asia jos perheenjäsen sairastuisi, silloin ongelmaan etsittäisiin ratkaisu. Kun oma isäni aikoinaan vaipui masennukseen, veimme hänet lääkäriin. Asiasta puhuttiin ja häntä tuettiin. Äitini raskas omaishoitajuus oli vienyt hänet totaaliseen solmuun. Modernit mielialalääkkeet auttoivat ja olo muuttui siedettävämmäksi. Lopulta ihan hyväksi.

Presidentti Mauno Koivisto aloitti aikoinaan käytännön, jossa kansalaisille raportoitiin vuosittain valtionpäämiehemme terveydentilasta. Asunto-osakeyhtiömaailmassa se ei suuren ihmisjoukon takia ole mahdollista. Ajatus ei kuitenkaan ole huono ottaen huomioon, että jopa kymmenien miljoonien kiinteistöomaisuus voi olla maanis-depressiivisen ja pahimmassa tapauksessa itsetuhoisen psykopaatin käsissä ilman, että kukaan osaa tehdä mitään. Etenkin kun sairaus ei näy ulospäin. Extrovertti, iloinen ja sympaattinen henkilö voi henkisesti olla totaalisen hajalla.

Voisinko ehdottaa hallituksen puheenjohtajalle käyntiä terveyskeskuksen psykologilla?

”Kuule Sakari, mitä jos menisimme yhdessä lääkärin luo? Tulen mielelläni mukaan ja voin vaikka hoitaa puhumisen. Sä et tosiaankaan voi hyvin ja jotain on pakko tehdä. Me ollaan talossa oltu jo pitkään huolissamme”.

Päättyisikö isännöintisopimukseni purkamiseen vai irtisanomiseen? Vai saisinko peräti turpaan. Sekin on mahdollista.

Taidan minäkin olla ihan hiljaa.

Walter Kylmäsilta