Vuosi sitten hankin Pohjois-Helsingistä pienen sijoitusyksiön ja vastikään osallistuin ensimmäistä kertaa talon yhtiökokoukseen. Normaalisti en mene ammattitilaisuuksiin, istun työni puolesta sadoissa kokouksissa ympäri vuoden, mutta tämä syyskuinen ilta sattui olemaan vapaana. Kukaan ei tiennyt taustaani ja sain istua hiljaa tarkkailemassa menoa.

Vierailu oli opettavainen. Ammatillisesti katsoen jopa tyrmäävä.

Mieleeni tuli jonkin kainuulaisen pikkupaikkakunnan huoltoasema, jossa äijät istuvat Hankkija-lippikset päässä turisemassa kylän asioista. Kotoisasti ja lämminhenkisesti, positiivisen junttimaisesti.

Ensin isännöitsijä luki rivi riviltä toimintakertomuksen, ikään kuin läsnäolijat eivät sitä itse osaisi tehdä (ja valtaosa oli jo tehnyt). Huoltoyhtiötä haukuttiin useammassa puhevuorossa, koska miehet eivät ajoissa olleet tajunneet havaita piilevää vuotoa rakenteissa. Ehdotettiin hyvitysten vaatimista ja jopa firman vaihtamista. Yksi osakas piti pitkän jaarittelupuheenvuoron vesimittareista ja vedenkulutuksesta. Vartin päästä isännöitsijä ilmoitti, että putkiremontti tehtiin kymmenen vuotta sitten eikä mittarien asentamisessa olisi enää tässä vaiheessa mitään rahallista hyötyä. Todettiin, että kuluissa säästetään jos hallitukselle ei makseta kokouspalkkioita. Olihan vastikkeeseen muutoinkin tulossa 8 % korotus pakollisten pihatöiden takia. Uuden hallituksen jäsen ehdotti syystalkoiden järjestämistä, kunhan joku muu kuin hän itse olisi vastuussa. Takarivin rouvaa vilkuiltiin mutta hän kieltäytyi hymyillen kunniasta. Hämmästeltiin, että joku oli luvattomasti käynyt vääntämässä saunaosaston kiukaan ajastinta. Merkittiin tiedoksi, että uusi kotelonkansi on tilattu ja sähkönkulutusta tarkkaillaan. Takarivin ystävällinen rouva toivoi lumikolan hankkimista asukkaiden käyttöön. Isännöitsijä piti ideaa hyvänä ja kirjasi pyynnön ylös.

Puoli kahdeksalta väsynyt isännöitsijä ilmoitti kohteliaasti, että uusi hallitus voi jäädä paikalle järjestäytymistä varten. Sen jälkeen poistuimme koulun luokkahuoneesta.

Kun kerrankin sain olla ulkopuolinen observoija, havahduin tilanteen typeryyteen. Todistin puolentoista tunnin aikana myös kaikkia ammattimaneereja ja -fraaseja, joita itsekin viljelen vuodesta toiseen. Näen asioita eri silmin kuin riviosakkaat ja on asioita, joita on ihan oikeasti tuotava osakkaiden päätettäväksi niin, että määrätietoisesti johdetulle keskustelulle ja päätöksenteolle annetaan tarpeeksi aikaa. En tyrmää pienten ja vähäpätöisten asioiden tuomista esityslistalle mutta en kuitenkaan voi välttyä ajatuksesta, että perustilanteissa nykyisenmuotoisissa yhtiökokouksissa ei ole kovinkaan paljon järkeä. Eikö tasekirjan ääneen luku ole ennemminkin läsnäolijoiden älyn aliarvioimista kuin heidän informoimista? Senhän voisi vaan laittaa nettiin ja ne lukevat jotka haluavat. Ne jotka eivät lukemaansa ymmärrä, ovat toki oikeutettuja opastukseen.

Hyväntahtoisen mutta ulkoa määrätyn kankean protokollan mukaisen yhdessäolon tilalle voisi kehittää kokonaan uudentyyppistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Jos leikitään ajatuksella, että yhtiökokoukset kiellettäisiin lailla, niin miten osakkaiden vuorovaikutus- ja tiedontarve tyydytettäisiin? Luultavasti tilalle tulisi jotain paljon tarkoituksenmukaisempaa. Ehkä jopa sellainen päätöksenteko- ja kommunikointialusta, jota vielä ei edes ole kehitetty. Tekniikkahan menee huimasti eteenpäin. (Sen muuten totesin tänään jalkakäytävällä, kun pitkätukkahippi hurahti sähköisellä yksipyöräisellä ”vempaimella” ohitseni kännykkäänsä iloisesti rupatellen. Ihmeellistä.)

Seurallisen keskustelun – näennäisesti turhankin höpöttelyn – sosiaalista merkitystä en kiistä, onhan ihmisten aito keskinäinen kohtaaminen taloyhtiöissä vain ja ainoastaan hyvästä, mutta ummehtuneen eltaantunut sanapari ”varsinainen yhtiökokous” voidaan minun puolestani kuopata.

Walter Kylmäsilta