Erittäin kiireisen työvuoden takia en ole ollenkaan ehtinyt kirjoittaa blogeja. Firmassani tapahtui suuria muutoksia, joiden takia kaikki voimavarat oli keskitettävä niiden läpiviemiseen. Aiheita kirjoittamiseen olisi kyllä ollut.

Jatkankin lyhyesti asiasta, jota edellinen blogikirjoitukseni numero 27 käsitteli. Siinä pohdin Isännöintiliiton tilannetta.

Loppuvuodesta 2018 alaamme kohahdutti uutinen liiton toimitusjohtajan Tero Heikkilän potkuista.

Hallituksen puheenjohtajuus vaihtui (äänestyksen jälkeen ja nimitysvaliokunnan esityksen vastaisesti) syyskuussa 2018 pidetyssä vuosikokouksessa. Uusi johto oli tietoinen ruohonjuuritasolta kumpuavista paineista linjamuutokseen.

Lehdistössä toimitusjohtajien vaihdokset uutisoidaan yleensä liian dramaattisesti. Kaikissa yhteisöissä ammattijohtajat ovat joka päivä valmiita siihen, että kutsu hallituksen puheenjohtajan luo voi tulla. Se kuuluu asiaan. Toimitusjohtaja ei ole työntekijä eikä erottaminen ole osoitus osaamattomuudesta. Henkiset mustelmat korvataan tarpeeksi isolla eropaketilla. Elämä jatkuu.

Isossa organisaatiossa linjaa ei voi muuttaa, ellei sen toimenpanevaa vetäjää vaihdeta. Toimitusjohtaja ei johda strategian laatimista, se on hallituksen tehtävä, mutta hän vastaa siitä, miten strategia jalkautetaan kentälle ja miten toimiston henkilökunta motivoidaan hallituksen ja vuosikokouksen päätösten taakse. Näin myös Isännöintiliitossa.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Tero Heikkilä teki liiton toimeenpanevana moottorina erinomaista työtä. Määrätietoisesti ja tuloksekkaasti. Erityinen maininta on annettava isännöintialan digitalisaatioon liittyvien teemojen ja kehitysohjelmien johdonmukaisesta edistämisestä. Ilman Heikkilän panosta kehityksen vauhti olisi varmasti ollut hitaampi.

Ongelmaksi muodostui se, että Heikkilän tj-kausi jatkui hieman liian kauan. Neljätoista vuotta on pitkä aika. Osa yritysjäsenistä kääntyi avoimesti liittoa vastaan ja kentällä koettiin, että hallitus ja työvaliokunta olivat liiaksi toimitusjohtajan talutusnuorassa. Aiemmin isännöitsijöiden välisissä tapaamisissa pohdittiin mihin Isännöintiliiton järjestämiin tilaisuuksiin kukin aikoo osallistua ja missä pippaloissa tavataan seuraavan kerran. Viimeisen kahden vuoden aikana keskustelut Isännöintiliitosta ovat spontaanisti alkaneet kysymyksellä ”Vieläkö aiot ensi vuonna maksaa jäsenmaksua?”.

Toivokaamme Isännöintiliitolle menestystä uuden vetäjän etsimisessä, yhteishengen luomisessa sekä liiton yritys- ja henkilöjäseniä hyödyntävien palvelukonseptien kehittämisessä.

Walter Kylmäsilta