Alallamme levisi viime viikolla tieto, että Kiinteistöliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja Harri Hiltunen aikoo jäädä eläkkeelle. Pohdinta seuraajasta taisi alkaa jo vartin sisällä tiedon julkistamisesta. On erinomainen asia, että valtakunnallisen liiton johtajapaikan vapautuminen herättää kiinnostusta.

Hiltunen jättää perässään kaksi testamenttia. Edellinen toimitusjohtaja Ukko Laurila jätti seuraajalleen hyvin hoidetun yhteisön ja Hiltunen tekee samoin. Jäsenmäärä on noussut hurjasti ja emoliiton tasetta, yksittäisiä momentteja lukuun ottamatta, on hoidettu esimerkillisesti. Mokia on tehty, raskaitakin, mutta historiankirjoitus ei tunne ensimmäistäkään virheetöntä johtajaa. Kiinteistöneuvos Hiltunen voi levollisin mielin sulkea Annankatu 24:n oven perässään.

Toinen testamentti on sitäkin kurjempi mutta siitä Harri Hiltusta ei voi syyttää. Kiinteistöala kohtaa lähivuosikymmeninä hirveän tulevaisuuden. Oman muistikuvani mukaan alueiden alasajoa on kestänyt jo kolme vuosikymmentä mutta vauhtiin se on päässyt vasta 2020-luvulla. Aika hemmetinmoinen fakiiri pitää olla, jos osaa luoda valtakunnalliseen yhteisöön yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun tosiasia on, että maantieteellisesti arvioiden 90 % Suomesta koostuu alueista, joiden rakennuksilla ei 2030-luvun puolivälin jälkeen ole mitään vakuusarvoa jäljellä. Vuosikymmenen kuluttua on Kiinteistöliiton nykyisestä 34 000 taloyhtiöjäsenestä kolmasosa haettu konkurssiin. Tätä ei sanota julkisesti ääneen, koska Kepulandiassa utopioiden ylläpitäminen on keskeinen työskentelytapa (katsokaa vaikka miten kiinteistöverouudistusta jatkuvasti lykätään). Johda siinä sitten liittoa, jonka tehtävä on tasapuolisesti edustaa jäsenkuntaansa. En tiedä onko Kiinteistöliiton eri alueyhdistysten välillä enää todellista solidaarisuutta mutta valtakunnanpolitiikassa se on jo kuollut. Pääkaupungista katsottuna taantuvien alueiden kyläpäälliköiden kisailu siitä, tuleeko Etelä-Savon keskussairaalan sijaita Mikkelissä vai Savonlinnassa, on yhdentekevää pelleilyä (edelleen taitavat unelmoida valtion rahoituksen riittävän molempien kaupunkien keskussairaaloiden ylläpitämiseen).

Keskeiset kaupungit pärjäävät mutta niissäkin on kuolevia alueita. Kun Helsingin rautatieasemalta matkaa kuusitoista kilometriä koilliseen, tulee vastaan asunto-osakeyhtiöitä, jotka eivät enää kelpaa rahoituslaitosten asiakkaiksi. Karmeaa.

Hiltusen seuraajaksi valitaan ns. järjestöjyrä tai sitten houkutellaan palvelukseen poliittista kokemusta omaava henkilö. Molemmilla vaihtoehdoilla on puolensa. Alasta on oikeasti hyvä tietää paljon, jotta liiton palveluksessa olevia huippuasiantuntijoita voi tuloksellisesti johtaa ja kannustaa. Se puoltaa yhdistystaustaista henkilöä. Politiikasta tulleilla on tapana pysyä järjestökentän tehtävissä varsin lyhyehköjä aikoja. Toisaalta heillä on arvokasta osaamista kunnallisesta ja valtakunnallisesta päätöksenteosta. Ja paljon kontakteja.

Jos jatkajaksi valitaan järjestöosaaja, on luontevaa katsoa Hakaniemen Ympyrätalon suuntaan. Siellä majaa pitävän Isännöintiliiton vetäjä on kannuksensa jo ansainnut. Pätevyyttä ja näkemyksiä on, puhumme raskassarjalaisesta isolla R-kirjaimella. Hiukan jo nuupahtanutta Kiinteistöliittoa pitää nimittäin kehittää ja johtamista on osattava ensimmäisestä viikosta alkaen.

Jos valitaan poliitikko, on vaihtoehtoja toki paljon. Yksi varteenotettava ehdokas aloitti vastikään Espoon kaupunginjohtajana, eikä oletettavasti ole hetimiten vaihtamassa uuteen pestiin.

Erään toisenkin poliitikon ministerinura on kohtapuolin päättymässä ja huhujen mukaan hän tunnustelee uusia haasteita poliittisen näyttämön ulkopuolelta. Kiinteistöliittoon häntä ei taideta palkata. Kuvitelkaa tilanne, että valintadelegaatio matkaa Turkuun pyytämään hyväksyntää toimitusjohtajavalintaan. Kun Petteri Orpo kysyy ”Noh, minkä nimistä kaveria olette nyt esittämässä Kiinteistöliiton johtoon?” ja puheenjohtaja Timo Nieminen vastaa ”Ehdotuksemme on Ville Ryd…”, käy niin, että jo d-kirjaimen kohdalla on Orpo lempannut delegaation jäsenet sameaan Aurajokeen räpiköimään.

Se on nimittäin niin, että Suomen Kiinteistöliiton toimitusjohtaja valitaan omien joukosta. Ulkopuolista ei palkata, etenkään petturia.

Walter Kylmäsilta