Siivosin viikonloppuna työsalkkuani ja paperien seasta löysin Ilta-Sanomien 3.4.2015 päivätyn jutun ”Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen kertoo, mitä kaikkea taloyhtiön hallituksen pitäisi ennalta, tietää, kun hankitaan uusi matto”.

Kyseessä ei ollut mikä tahansa matto, vaan peräti kuramatto.

Juttu oli hämmentävää luettavaa. Hiltusen mukaan ”kuramaton hankintaan liittyy hyvin monta ulottuvuutta, jotka kuuluvat taloyhtiön hallitukselle”.

Lisäksi ”isännöitsijällä voi olla mattokauppiaan kanssa esimerkiksi sellainen sopimus, että isännöitsijä saa kymmenen prosenttia ostohinnasta”.

Harri Hiltunen… haloo…

Jos huoltomies Möttönen kahvitauolla hakee porrashuoneisiin talveksi viidenkympin kuramatot Etolasta, ei kukaan taatusti vedä yhtään mitään välistä.

Suomen Kiinteistöliiton operatiivinen johtaja ei ymmärrä, että myös AsOy-maailmassa operatiivisten johtajien kuuluu tehdä operatiivisia päätöksiä.

Olen sitä mieltä, että liiton toimitusjohtajalla tulisi tässä yhteiskunnassa olla tärkeämpääkin miettimistä, kuin millaisia kuramattoja valtakunnan isännöitsijät hankkivat taloyhtiöiden porrashuoneisiin.

Ilta-Sanomien artikkelissa Hiltunen kuitenkin tuo päivänvaloon suuren ongelman AsOy-maailmasta.

Taloyhtiön hallituksen sekaantumisesta päivittäisjohtoon käytetään yleisesti termiä mikromanageeraus. Edellytetään siis, että toimeenpaneva johtaja hoitaa arkiasioiden lisäksi kaikki ne, jotka hallitusta eivät kiinnosta mutta hallitus varaa kuitenkin itselleen oikeuden voida koska tahansa ilman ennakkovaroitusta missä tahansa asiassa sekaantua päätöksentekoon.

Tähän johtamistyyliin kuuluu, että isännöitsijä voi esimerkiksi vapaasti kilpailuttaa ja tilata katon huoltomaalauksen, mikäli se sattuu olemaan asia josta hallitus vähät välittää, mutta saunan pukuhuoneen vaatekoukkujen valinta kuuluu hallitukselle. Auta armias jos isännöitsijä on antanut vääriä ohjeita talonmiehelle. Huutohan siitä tulee!

Mikromanageeraus on AsOy-maailmassa hyvin tavallista, ennemmin sääntö kuin poikkeus. Isännöitsijä ei ikinä tiedä mitä hän voi tehdä ja mihin yksittäisiin asioihin ”sinun olisi tietysti pitänyt ymmärtää pyytää hallitukselta lupa!” (kuten isännöitsijää seuraavassa hallituksessa kokouksessa pontevasti torutaan).

Mikromanageerauksen periaatteita ei yleensä opeteta isännöintikursseilla ja monelle muulta alalta siirtyneeltä päätöksentekotapa tulee suurena yllätyksenä. Muilla yrityselämän aloilla operatiivinen johtaminen nimenomaan on sitä, mitä sen kuuluukin olla.

On tietysti ok, että AsOy-hallitus valitsee kuramatot, kunhan niin sovitaan. Isännöitsijät ovat tässäkin asiassa joustavia.

Itse olen 90-luvun puolivälistä lähtien ollut neljän eri taloyhtiön hallituksissa jäsenenä ja puheenjohtajana. Isännöitsijöitä on ollut lähemmäs kymmenen. Koskaan en ole ollut kehenkään heistä sataprosenttisen tyytyväinen ja aina he ovat tehneet päätöksiä, joista en ole laisinkaan pitänyt.

Sille ei kuitenkaan voi mitään. Se on pelin henki. Jos isännöitsijälle ei anneta liikkumavaraa ja päätäntävaltaa arkiasioissa, on isännöitsijää turha palkata. Tilitoimisto voi hoitaa kirjanpidon ja hallituksen jäsenet itse sekä strategisen että operatiivisen johtamisen.

Tässä vaiheessa siirryn raskaaseen mättöön, eli tämän blogin otsikkoon.

Viime vuosina kiinteistöalalla on aika ajoin nimittäin pohdittu, mitä tuollaisella Kiinteistöliitolla edes tekee.

Liitto ei ole kyennyt pitämään päteviä osaajia palkkalistoilla ja valitettavasti kaikki terävimmät neuvontajuristit ovat vuoron perään jättäneet sen (Järvinen, Terho, Kärkkäinen, Hallberg, Kinnunen, Skarra, Furuhjelm, Sallmén, jne, jne, jne).

Vuonna 2011 tai 2012 emoliiton paikallinen yhdistys Kiinteistöliitto Uusimaa (tunnetaan myös nimellä Uudenmaan asuntokiinteistöyhdistys ry) pääsi Helsingin Sanomien otsikkoihin, kun vuosikokoukseen ilmaantui tavanomaisen sadan edustajan sijaan peräti 350 taloyhtiöedustajaa. Yhdistyksen jäseninä on yli kymmenen tuhatta taloyhtiötä ja uutiskynnys ylittyi kun peräti 350 AsOy:n edustajat ilmaantuivat paikalle.

Hurraa.

Kyseessä oli se legendaarinen vuosikokous, jossa yhdistys päätti katkaista yhteydet ammatti-isännöitsijöihin.

Suomen Kiinteistöliitto ja Kiinteistöliitto Uusimaa majailevat Annankatu 24:ssa ja monessa asiassa ovat meidän ulkopuolisten silmissä yhtä ja samaa porukkaa.

Aikaisemmin Kiinteistöliitto Uusimaan hallituksessa on ollut kattavasti eri alojen osaajia; juristeja, isännöitsijöitä, yliopistotutkijoita, yksityisten ja yleishyödyllisten rakennuttajien edustajia, jne. Laaja yhteiskunnallinen edustus oli vuosikymmenten saatossa taannut fiksua edunvalvontaa ja näkyvyyttä.

Tuo kokous päätti, että jatkossa Uusimaan hallitukseen valitaan vain taloyhtiöiden hallituksen puheenjohtajia. Vuosikokouksella oli luonnollisesti oikeus savustaa juristit, isännöitsijät ja muut osaajat ulos hallituksella mutta itseensä käpertyminen on kuitenkin johtanut valitettavaan ja osin odotettuun tulokseen.

Vuonna 2015 uusimaalaisten taloyhtiöiden paikallisyhdistys on yhtä huomaamaton kuin emoliittonsakin. Ilman luontevaa kosketuspintaa muuhun kiinteistökenttään. Aikaisemmin liitto järjesti säännöllisesti tilaisuuksia, joissa isännöitsijöillä ja AsOy-väen edustajilla oli mahdollisuus luontevasti seurustella.

Sellaista ei ole ollut enää vuosiin.

Helsinkiläiset isännöitsijät eivät enää ole kummankaan liiton kanssa juurikaan tekemisissä. Riidoissa ei tietenkään olla, siitä ei ole kyse. Se, että toimitusjohtaja Hiltunen lapsellisesti syyttelee isännöitsijöitä vääränlaisten kuramattojen ostelemisesta on mitätön pikku kömmähdys. Isännöitsijät eivät sellaisesta tietenkään oikeasti loukkaannu.

Varsinainen pointtini on, että pääkaupunkiseudun isännöitsijät ja Kiinteistöliitto (Uusimaa siis mukaan lukien) eivät enää souda samassa veneessä.

Ja se on minun mielestäni kovin valitettavaa.

Ainoa mikä tosiasiallisesti kannattelee Annankatu 24:ssä majailevia liittoja, on muutama erityisen pätevä neuvontajuristi ja kiinteistökentällä arvostettu ja kyvykäs Uusimaan toiminnanjohtaja.

Jos Kiinteistöliitto Uusimaa ja emoliitto eivät ota itselleen kuuluvaa merkittävää roolia pääkaupunkilaisen kiinteistövarallisuuden edunvalvojana, voisi liittyminen johonkin toiseen edunvalvontaorganisaatioon tulla vakavasti pohdittavaksi.

Esimerkiksi Teemu Lehtisen johtama Veronmaksajat (virallisesti Veronmaksajain keskusliitto ry) olisi erinomaisen hyvä kumppani.

Nimiehdotukseni yhteenliittymälle on Kiinteistöveronmaksajain keskusliitto ry.

Onhan valtaosa taloyhtiöiden kuluista nimenomaan suoria ja välillisiä veroja, joten nimeä voinee pitää varsin osuvana.

Walter Kylmäsilta